maanantai 27. toukokuuta 2013

Paluupäivän (26.5.) kaupunkikierroksia

Kolmessa päivässä ei Lissabonia oteta haltuun


On sunnuntai ja tarkoituksemme on tehdä ns. "pakolliset" tuliaisostokset. Lissabonissa kaupat ovat kiinni sunnuntaina, joten lähdemme kävelemään kohti isoa Amoreiraksen Shopping Center -ostoskeskusta. Patikoimme pitkin jo tutuksi tulleen ratikkareitin 25  kiskojen viertä, sillä tämän linjan ratikka ei kulje lauantaisin ja sunnuntaisin. Matkalle osuu viehättävä kirkko ja yksi kaupungin harvoista puistoista.

Ratikka 25 reittiä.



Ratikka 25 reittiä.


Vanhojen talojen loistosta ei ole paljon jäljellä ja uusia taloja rakennetaan vieretysten vahojen talojen keskelle.Vanhassa kaupunginosassa näkeekin eniten kunnostetuja vanhoja taloja, muualla ne on jätetty paljolti rappeutumaan.



Jakarandat kukkivat kauniisti kehystäen katujen varsia ja puistoja.

Mummoja Ratossa.
 Amoreiras Shopping Center oli avoinna sunnutaisin. Toinen vaastaava ostoskeskus on avoinna sunnuntaisin Alamedassa, jonne pääsee mm. metrolla. Ostoskeskuksessa oli runsaasti merkkiliikkeitä, ravintoloita ja kallista. Joten tuliaiset kannattaisi hankkia jo arkipäivinä.


Amoreiras Shopping. Muun muassa bussi numero 713 menee lähelle ostoskeskusta.

Ratikka 28 Estrelassa Basilica da Estrelan edessä.

Basilica da Estrelassa kävimme sytyttämässä onnen kynttilät kaikkein
rakkaimmille läheisillemme.
Basilica sijaitsee Estrelassa vastapäätä puistoa ratikkareitin 28 varrella.

Jardin da Estrela.

Jardin de Estrela -puisto, Estrelassa Lapan lähellä.

Uutta aluetta lähellä Amoreiraksen ostoskeskusta.


Kaupunki on omaleimanen ja viehättävä kapeine kujineen ja värikkäine taloineen.
Modernit ja uuden asutuksen alueet ovat melkoinen vastakohta pienipiirteiselle ja
pittoreskille ydinkeskustalle.


Parvekkeella on käyttöä moneen tarkoitukseen.

Rappetuvaa kaupunkikuvaa.

Graffitit ovat ikävä piirre kaupungissa. Talojen seiniä ja muureja on töhritty todella paljon kaikkialla.

Talon seinän vieressä kukkii jakaranda.

Puistoissa näkee paljon valtavan kokoisia puita.

Raitiovaunu 28 on hyvä turistireitti ja ratikassa istuen saa kohtalaisen kuvan Lissabonin ydinkeskustan luonteesta. Ratikassa on pidettävä hyvä huoli omista tavaroista, sillä varsinkin ruuhkassa siellä liikkuu taskuvarkaita, joista lissaboninaiset ystävällisesti varoittavat hotelleissa ja kaupoissa turisteja.

Ratikalla 28 pääsee Jardin da Estrela -puistoon joka esiintyy kuvissa ja maisematasantelle Alfamaan.

Vanhan kaupungin aluetta lähellä Alfamaa.

Lissabonissa on suloista katsella "mummoja", jotka kulkevat käsi kädessä ja pitävät seuraa toisilleen.

Alfama.

Alfama.



Summa summarium


Kulkeminen kaupungissa
Sunnuntaipäivän kaupunkikierrosten jälkeen oli suunnattava illaksi lentokentälle ja kello 22 lähtevälle lennolle Suomeen. Matkatavarat jätimme York -hotelliin päivän ajaksi. Respan väki kertoi, että kentälle pääsee parhaiten lentokenttäbussilla, joka lähtee Cais do Sodre -aseman vierestä, Avenida Julhon päästä. Aikamme ihmeteltyämme löysimme lenttokenttäbussin rakennusten vierestä pienen aukion reunalta. Matka maksoi 3,50 € suunta ja busseja lähti 20 min välein. Kätevää.

Tulomatkalla käytimme metroa, jossa tarvittiin kaksi metron vaihtoa ja ratikka hotelliin mentäessä. Tämän jälkeen emme enää metrolla kulkeneet. Kaupungissa on helppo ja joustava julkinen liikenne. Yllättävää kyllä, että bussireititkin ovat selkeitä ja niitä on helppo käyttää. Raitiovaunut ovat ihan omaa luokkaansa, kolmen päivän jälkeen totesimme, että tänä vuonna Linnanmäen vuoristoradan voikin hyvällä syyllä jättää väliin.

Lisboa Card -turistikortti on todella kätevä kaupunkiin tutustumisessa. Sillä saa ilmaiset matkat joukkoliikenteessä, ilmaisia sisäänpääsyjä museoihin ja alennuksia. Tosin emme huomanneet käyttää kaikkia sen sallimia etuja kuten alennuksia ostoskeskuksessa. Kortti maksaa 18,50 €/päivä, 31,50 €/2 päivää ja 39 €/3 päivää. 

Lissabonilaiset ovat vaatimatontä väkeä ja todella ystävällisiä. Vitsailimme leikkimielisesti, että tämähän on kuin koti-Suomessa, kukaan ei virka mitään busseissa ja kaikki kulkevat omissa oloissaan. Poikkeuksena lienee kaupunkikuvaa ihanasti piristävä "mummoverkosto", jossa mommot köpöttelevät käsi kädessä.  Kaupustelijoita ei nähty lainkaan ja kukaan ei yritä myydä väkisin mitään. Tosi cool tunnelma. Emme myöskään nähneet yhtään ravintoloiden sisäänheittäjää koko aikana.

Museot ja muut nähtävyydet
Kolmessa päivässä ei paljon ehdi, joten oli pakko valita ne keskeisimmät asiat, joita halusimme nähdä. Tietysti ensimmäinen asia oli saada jonkinlainen käsitys kaupungin struktuurista. Halusimme käydä luostarissa, kulkea yli Rio Tejo -joen sillan, viettää iltaa fadon parissa ja piipahtaa parissa kirkossa. Varsinaiseen taidemuseoon emme ehtineet. Kamerat kulkivat mukana koko ajan ja kuvien kautta voi aina palata matkan tunnelmiin.

York hotel osoittautui erittäin hyväksi majoituspaikaksi ja sijaitsi kohtuullisen matkan päässä vanhasta kaupungista Rio Tejo -joen läheisyydessä. Hienot huippuhotellit ovat omalla modernilla alueellaan Sao Sebastiaossa kaukana joesta. Budjettimatkaajalle tämä joenrantavaihtoehto on parempi, jos ei halua kulkea taksilla tai käyttää aikaa pitkiin bussimatkoihin. Lisäksi hotelli on ollut aikonaan vanha karmeliittaluostari, tosin se on saneerattu nykytilaan. Aamiainen oli todella runsas ja monipuolinen. Hotelli vaikutti varsin turvalliselta ja kulkua tarkkailtiin, sisään pääsi summeria soittamalla. Katusisäänkäynti oli varsin huomaamaton neljän tähden hotelliksi. Kuljimme hotellista keskustaan bussilla 714, joka meni oven edestä. Alue on Santos O Velho Lapassa.




Lissabonin kartta!
Kartta 2.

Valitettavasti tämä on vain pintaraapaisu Lissaboniin ja paljon jäi näkemättä. Suurkiitos lukijoille kanssamatkustamisesta. Tulemme lisäämään vielä kuvia sivuille myöhemmin. Tervehtien Raili ja Marja.

1 kommentti:

Voit jättää tekijälle kommentteja tämän sivuston kautta.